Työssäoppiminen 17.9. - 16.11.12

Lyhennelmä

Tämä kahdeksan viikkoa meni myös todella nopeasti. Muistan vielä kuinka ensimmäisellä viikolla hermoilin, että miten voin muistaa kaiken sen mitä minulle kerrottiin. Toisella viikolla alkukankeus oli ohitse ja pääsin paremmin mukaan töihini. Pari ensimmäistä viikkoa hoidin ruokinnan ja karsinoiden siivouksen. Tilan rehunjakokone tuli opittua nopeasti sillä se muistutti koulun rehunjakokonetta. Nuorkarjan ja umpilehmien ruokintasuunnitelma jäi aikas pian mieleen, ja sitten ei tarvinnutkaan enää luntata paperista.

Myös lehmien asemalle ajo ja parsien siivous oli päivittäisiä töitäni. Aluksi minulla oli vaikeuksia saada lehmiä mahtumaan kokoomatilaan, mutta nopeasti opin tunnistamaan lehmien välistä arvojärjestystä sen verran, että tiesin ketä ajaa eteenpäin. Jos joku lehmistä ei ollut käynyt kioskilla syömässä, käytin sen syömässä ennen kokoomatilaan ajoa.

Päävastuualueeni oli vasikat. Minun piti pitää huolta, että kaikki kävivät juomassa ja niillä olisi tarpeeksi kuivat oltavat. Nopeasti oppi muistamaan vasikat, jotka eivät syystä tai toisesta olleet käyneet juomassa juoma-automaatista. Muutama sairastapaus ilmeni, sekä pari enemmän huomiota vaativaa vasikkaa. Vasikoiden siirrot yksilökarsinoista yhteiskarsinaan, sekä yksilökarsinoissa olevien vasujen juotto oli myös minun töitäni. Vasikoista tuli opittua valtavasti uutta, mikä ei ole ihme siihen aikaan nähden, mitä niiden kanssa käytin.

Kun muutaman viikon jälkeen ruokinta sujui ongelmitta, pääsin vihdoin lypsylle. Olin lypsyllä aina aamuisin ja iltapäivisin jatkaisin aikaisempia töitäni. Lypsykone oli helppokäyttöinen ja lypsyasemalla työskentely ei ollut läheskään niin raskasta kuin parsinavetassa. Asemalla tuli kiinnitettyä huomiota enemmän lehmien jalkoihin ja niiden terveyteen. Myös utareita tuli tarkasteltua tarkemmin kuin parsinavetassa, sillä ne oli sopivasti silmien korkeudella. Lehmien merkintämenetelmät, jalkaremmit ja kirjaimet lehmien kyljissä, tuli opittua nopeasti, sillä emäntä piti siitä huolen. Olisi ollut tosi paha, jos olisin lypsänyt ummessa olevan lehmän tai lypsänyt solu tai lääkemaidon tankkiin. Eivät ne loppujenlopuksi olleet vaikeita ymmärtää, vaikeinta oli muistaa katsoa lehmien jaloista oliko sillä remmiä vai ei.

Vaikka tälläkään TOP -jaksolla ei kaikki mennyt ihan putkeen, uskon oppineeni vaikka mitä uutta. Mitäs siitä vaikka rehunjakovaunu hajosikin ja jouduin talikoimaan rehua nelisen viikkoa (ei enää ikinä!). Mitäs siitä vaikka jätin yhden porteista auki ja hiehot olivat sen jälkeen ihan sekaisin. Mitäs siitä vaikka onnistuin unohtaa jättää taas portin auki ja hieho oli päättänyt sotkea paikat. Huolellisuudessa olisi siis vielä parannettavaa. Onneksi niitä onnistumisen ilojakin oli. Muutaman huonojalkaisen vasikan sain kuntoutettua niin, että näin niiden kävelevän omin avuin. Melkein puhaltunut vasikka selvisi minun ansiostani. Ja yksi lehmistä uskalsi käydä syömässä ansiostani.

Vaikka vielä on paljon opittavaa, niin tällä onnistuneella TOP –jaksolla on hyvä aloittaa toinen lukuvuosi. Ihan lopuksi kehotan lypsyasemalla olijoita kiitämään toiselle puolelle asemaa, jos näkee lehmän nostavan häntäänsä. Ei olisi ensimmäinen kerta kun saan mutanaamiota muistuttavan maskin naamalleni ajatellessani, että ei se tänne asti roisku. Kyllä roiskuu ja kauaskin!

Jersey rotuinen tilasonni