Goodbye Ahlman

Ajatella, että aloitin opintoni noin kolme vuotta sitten. Muistan vielä ensimmäiset päivät ja ensimmäisen vuoden tuskailut. kuin eilisen. Mutta tässä sitä nyt ollaan, kohtapuoliin valmistumassa. Valmistumisen jälkeen onvähän auki, että mitäs sitten. Näillä näkymin yliopistoa kohti, vaikka en sinne koskaan uskonut hakevani. Ennen valmistumispapereita on edessä opiskelujen viimeinen työssäoppiminen emolehmätilalla. Sitten koittaa vapaus!

Mitä sitten teinkään näinä kolmena vuotena. Aloitin pieneläimiin suuntautuneena ja heti ekan vuoden jälkeen päädyin tuotantoeläinten puolelle. Täällä olen viihtynyt. Valinnaiset olivat vähän kumpaakin puolta, jonka vuoksi on tullut nähtyä vähän kumpaakin. Lukiossakin jaksoin käväistä sen kaksi jaksoa, jonka jälkeen minulle riitti. Jotkut kurssit Ahlmanilla jaksoi hammasta purren  ja toiset taasen tuli käytyä aivan huomaamatta.

Parasta opinnoissa oli ehdottomasti työssäoppimiset ja maalaisten lämminhenkisyys. Maatilayrittäjyys on ehdottomasti opintojen kamalinta aikaa. Mutta siitäkin selvittiin. Navettavuorotkin tuntuivat jossain vaiheessa sietämättömiltä, mutta kesän koulunnavetalla vietettyäni huomasin lupautuneeni sinne viime jouluna töihinkin. Nyt osaan jo nauttia sielläkin olosta, kun ei ole alati valvovaa silmää seuraamassa jokaista liikettäsi.

Näin aivan huomaamatta kolme vuotta tulee täyteen ja on aika sanoa Ahlmanille hyvästit. Mutta ennen sitä on "viimeisenä" päivänä aika laittaa meno vähän överiksi. Perjantaita odotellessa...

Viimeisen vuoden 1. jakso

Luulen, että aika moni odotti viimeisen vuoden olevan tylsä, sillä kyseessä olisi ATTO -aineet. Sitähän se olikin. Onneksi olin valinnut kulttuurivalinnaisia, jotka piristävät niin turhalta tuntuvia viikkoja. Koulupäivät olivat lyhyitä ja alkoivat usein eri aikaan joka päivä. Eihän siinä unirytmiä saanut mitenkään aikaiseksi. Välillä tuntui, että viikot olisi voinut tiivistää pienemmäksi jaksoksi.

Koululla pidettiin vuosittainen KeKe -päivä, jolloin Terttu sai ideaksseen pukea meidät intiaaneiksi. Kierrätystä tukevaksi intiaaniheimoksi. Teimme asumme jätesäkeistä ja käytimme kangasta ja maalia koristellessamme niitä.

Myöhemmin syksyllä oli kulttuuripäivä, jolloin saimme idean taluttaa vuohia. Hyvin se ei alkanut, sillä vuohet olivat arkoja ja yksi niistä oli todella arka. Saimme tehdä töitä saadaksemme ne riimun päähän. Minun tuurilla sain juuri arimman vuohen. Ihan hyvin saimme talutettua vuohia, vaikka välillä tuintui, että se olisi ollut toisinpäin. Työ  helpottui, kun pääsimme nurmikolle ja vuohet saivat vain olla.

Kävimme kahdesti Sara Hildenin taidemuseolla ja kerran teatterissa katsomassa harjotusesitystä. Kävimme myös katsomassa terrakotta näyttelyä Vapriikissa, sekä Muumimuseossa. Parasta tässä oli, että kaikki oli meille ilmaista. Kaikista mieleenpainuvinta oli käyti Terrakotta näyttelyssä. Muistan olleeni kuumeessa kamalan flunssan kourissa, mutta raahauduin kuitenkin paikalle. Se oli viimeinen mahdollisuus nähdä ne livenä Suomessa. Eihän sitä voinut jättää käymättä.


Tämän vuoden puolella on vielä jäljellä työssoppiminen (ja opinnäytteen teko). En vuoden puolella ollaanki jo valmistumassa. Ajatella, että kolme vuotta on mennyt näin nopeasti. Nyt pitäisi jo tietää mitä haluaa tehdä valmistumisen jälkeen, mutta pohdinta on vielä työn alla. Mutta ennen valmistumista on vielä onneksi aikaa. :)

Kesätyöt

Olin kesätöissä vuohitilalla, missä alkukeväästä olin harjoittelemassa. Vaikka työ oli lähes samaa, opin kuitenkin lisää. Tein työt yksin ja olin itse vastuussa kaikesta. Aluksi tuntui pelottavalta kantaa yksin vastuu maidon laadusta. Mistään muusta en stressannut niin paljoa kuin siitä.

Mikä oli muuttunut viime käynnistäni oli se, että kilit olivat ulkona ja kutut pääsivät laitumelle. Työt helpottuivat huomattavasti. Pihatto oli helpompi ja nopeampi siivota, sillä kutut viettivät suurenosan ajastaan ulkona. Kaikista parasta oli, ettei tarvinnut siivota kuin yksi kilikarsina! Ne jotka sitä on tehnyt, tietävät miten kamalaa se on. Maitojuomaakaan ei tarvinnut juottaa kileille, kuin kaksi ensimmäistä viikkoa.

Pukkipojat tuottivat siivotessa kanssa vaikeuksia. Kutuilla oli kiimoja, joista pojat aivan villiintyivät ja yrittivät uhitella. Tämä oli uutta, sillä viimeksi ollessani kutuilla oli poikimakausi. Onneksi pukit ovat pienempiä ja helpommin käsiteltäviä, kuin sonnit. Tässä taas yksi syy lisää, miksi suosin vuohia nautojen yli.

Kuten arvata saattaa, lypsyssä meni eniten aikaa. Käytössä oli 2x12 lypsyasema, joka täytettiin kolmesti. Lypsäviä kuttuja oli non 50, joista noin puolet olivat poikineet minun viimeksi ollessani. Saimme silloin tapella niiden kanssa, minkä vuoksi lypsyssä meni hirveästi aikaa. Onneksi kaikki olivat oppineet tavoille. Lypsy sujui siis sujuvasti ja rutiinilla.

Koko kesän aikana tuli vain muutama sairastapaus. Käsinlypsyä vihaan vieläkin. Asiaa ei helpottanut kuttu, jonka toinen puoli lypsettiin aina käsin. Päätin pysyä kuitenkin positiivisena ajatellessani, ettei onneksi tarvinnut niin montaa lypsää käsin kuin poikima-aikana.

Josefiina

Kesä meni todella nopeasti ja tulen kaipaamaan sitä. Ikävöin jo takaisin sinne, ja palan halusta nähdä pilalle lellityn kuttuni. Ei sais suosia toisia ylitse muiden, mutta en voinut yksinkertaisesti asialle mitään. Josefiina -kuttu oli seurallinen ja jutusteleva semi-hyvä kuttu. Hakeutui aina lähelle ja pyysi rapsutuksia. Asemalle tullessaan määki tervehdykseksi ja piti huolen ettei jäisi lypsämättä ilmottamalla asiasta. Laitumelle viedessäni löysin Jossun aina takaani. Ihme kyllä, mutta se oppi tunnistamaan kesän aikana nimensä, mistäköhän se johtuu...

Työssäoppiminen kotieläinpihalla

Puuhevosia pihasta

Olin 6 viikkoa työssäoppimissa kotieläinpihalla (Ponimaa), missä oli nimensä mukaisesti pääasiassa poneja. Erirotuisten ponien lisäksi siellä oli:
Kaksi Friisiläistä hevosta
Haisunäätä
Minipossuja
Pupuja ja niiden poikasia
Supikoiria
Kalkkunoita
Kanoja
Riikinkukkoja
Kultafasaani
Kyyhkyjä
Kettu
Aaseja
Lampaita
Vuohia ja kääpiövuohia
Hanhi
Sorsia

Friisit

Päivittäisiin töihin kuului tietenkin ruokinta ja vesien vaihto, yhden ulkokarsinan ja tallin siivous, sekä yleisen siisteyden ylläpitäminen. Extra töinä oli silmätulehdusten saaneiden pupujen lääkitseminen, eläinten harjaaminen, sorkkien hoito ja pienen oripojan opettaminen riimuun ja riimunnaruun. Töiden ohella pidimme hevosten kuntoa ratsastamalla.

Haisunäätä

Ruokinta oli mielenkiintoista, sillä oli niin monenlaisia eläimiä. Tuoreruokaa saadessamme oli kiinnostavaa nähdä, mitä ruokia kukakin söi. Yllätyin, että haisunäätä tykkäsi eksoottisista hedelmistä, kuten kiiwistä ja persikasta.

Silmätulehduspupu

Ensimmäisellä viikolla huomasimme kahden pupunpoikasen saaneen silmätulehduksen, joten lääkitsimme niitä kerran päivässä. Samalla tuli käsiteltyä niitä niin, että luulen heidän saavan helposti kodit.

Orivarsa

Voi kuinka riemukasta olikaan kun laitoimme pienelle oripojalle riimun päälle ja sitten talutimme sitä! Ensin se innostui et "Hei olen vapaa!" ja sitten tajusi hetken juostuaan, että on juossut ympyrää. Siitähän varsa ei tykännyt. Opimme pian, että varsa halusi aina ravata äitinsä oikealla puolella, mistä oli paljon hyötyä jatkossa. Viiden viikon päästä ori käveli jo ihan siedettävästi lähellä taluttajaa :D

Ratsailla

Työssäoppimiskaverini opetti minut ratsastamaan. Ennen TOP jaksoa hän opetti teoriaa ja heti työssäoppimisen alettua hän laittoi minut ratsaille.

Pupuja

Hevoset olivat minulle täysi mysteeri, mutta ei enään. Voin jopa nähdä itsen työskentelevän niiden kanssa. Paikassa oli kaksi hevosta, joila oli muista poikkeava ruokinta. Ne olivat jo vanhoja hevosia, jotka vaativat lisäruokintaa. Oli mielenkiintoista nähdä miten kolmesti päivässä ruokkiminen sai hevosten saavan vähitellen lisää elopainoa.

Kaiken kaikkiaan opin laajasti monista eläinlajeista. Toivon pääseväni töihin paikkaan, missä olisi useampaa eläinlajia. Silloin ei ainakaan tylsistyisi yhteen. Opin myös paljon kotieläinpihan toiminnasta ja kaikista talouteen liittyvistä asioista, joita ei aivan heti tulisi ajatelleeksikaan. Töitä eläinpihalla löytyy, joten arvostus sen parissa työskenteleviä kohtaan nousi. Jotenkin on semmoinen kutku, että palaan paikkaan vielä, mutta saa nähä.

Pieneläinretki 8.4

Kävimme pieneläinretkellä, jonka tarkoituksena oli tutustua monenlaisiin hoitoloihin. Retki alkoi kahdeksalta ja viideltä olimme takaisin koululla. Lähdimme ensin Hämeenlinnaan kahteen paikkaan, mistä me sitten ajoimme Turkuun katsomaan myös kahta paikkaa.

Oli mielenkiintoista näin tuotantoeläinpohjaisena käydä katsomassa millaisissa paikoissa niitä pienempiä eläimiä pidetään. Yllätyin kuinka tilavia eläinten yksilötilat olivat. Oli kiinnostava päästä katsomaan eläinlääkäriaseman toimintaa. Kllinikkaeläinhoitajan työ alkoi kyllä kiinnostamaan todella.

Nyt vähän päivän kohteista:

Etelä-Hämeen eläinhoitola
Hoitola sijaitsi mukavasti keskellä metsää, minkä vuoksi siellä oli suotuisaa pitää koiria. Koirilla oli hyvät ulkoilumahdollisuudet, eikä niistä koituisi meluhaittoja naapureille. uonoa paikassa oli kuitenkin sen syrjäinen sijainti, sillä sinne voi olla vaikeuksia löytää.

Vethaus
Yllätyin eläinsairaalaan koosta, sillä se oli ulkoapäin pienemmän näköinen. Yllätyin myös siitä tiedosta, että paikalla on 24/7 hoitajia ja eläinääkäri. Huonona pidin leikkaussalin sijaintia. Huoneen läpi piti kulkea päästäkseen muihin paikkoihin.

Gomak
Hoitolassa oli mukavat "huoneet" koirille. Kissoilla oli sopivan suuret tilat. Sijainniltaan eläinhoitola on hyvällä mainospaikalla, mutta koirien kannalta lenkkeilyreitit olisivat huonohkoja kaupunkiolosuhteissa.

Turun kaupungin löytöeläinhoitola
Mahtavat ulkoilumahdollisuudet koirilla. Hyvin eroteltu kissat, koirat ja muut eläimet. Villikissojen pitäminen erillään oli tarkkaillun kannalta hyvä. Suurista tiloista huolimatta, hoitola tulee varmasti olemaan useasti täynnä.


Kaiken kaikkiaan retki oli minulle todella opettavainen. Opin pieneläintehoidosta, mistä minulla ei ollut paljoakaan tietoa. Retken huonona puolena oli koulun eväiden kehnous ja pitkät välimatkat. Ehdottomasti mielenkiintoisin paikka oli Turun löytöeläinhoitola, missä näimme mm. pöllöjä, lokin, kilpikonnan, käärmeen ja sorsan.

Työssäoppiminen 21.1.13 – 23.3.2013

Lyhennelmä työssäoppisesta vuohitilalla

Kaiken kaikkiaan opin tämän kahdeksan viikon aikana lähes kaiken, mitä kutuista tarvitsee tietää. Kokemus ei jäänyt pelkästään vuohien lypsyyn ja muuhun päivittäiseen hoitoon. Pääsin mm. hoitamaan sorkkia, poi’ittamaan ja katkomaan sarvia. Näin työssäoppimisen aikana kuttulan toimintaa sekä kiireisenä, että rauhallisena aikana.

Yllätyin kuinka erilaista kuttujen lypsäminen on lehmiin verrattuna. Se oli ensinnäkin paljon nopeampaa ja tyhjälypsy oli erittäin suuri ongelma. Ajatus kutun käsilypsämisestä muuttui sen jälkeen, kun kuttuja tuli lypsettyä useampi kahdesti päivässä. Kiitos sille, joka keksi lypsykoneen. Oli kiinnostavaa oppia juustonvalmistuksesta, sekä olla osa sitä.

Oli todella mielenkiintoista päästä hoitamaan sorkkia. Teoriassa asia vaikutti vaikealta, mutta käytännössä työ oli helppoa. Aluksi sorkkahoito oli hidasta ja lihakset tulivat kipeäksi jännittämisestä. Mutta siinä 40 sorkkaa leikattua, työ sujui jo leikiten. Myös sarvien katkominen oli mielenkiintoista. Yllätyin sarviaineen pehmeydestä ja sarvien rakenteesta. Sarvet eivät olleet kutuilla ontot sisältä, eivätkä myöskään olleet kovaa ainesta. Jos ne leikkasi oikeasta kohtaa, niin kuttu ei tuntenut yhtikäs mitään.

Päivän ikäinen kili

Lähes 40 vuohta kun poiki, niin saihan siinä kokemusta jos jonkinlaisesta poikimisesta. Oli niitä, jotka poikivat omin avuin ja niitä joita avustettiin, sekä niitä jota jouduttiin kunnolla auttamaan. Poikiminen eteni kutuilla todella nopeasti, joten viivästymiset yleensä merkitsivät ongelmia. Usein oli kyse virheasennoista tai siitä ettei paikat olleet tarpeeksi auki. Muutama kuttu poikimisen sijaa päätti luoda, minkä seurauksena luominenkin kävi tutuksi.

Terve vuohi

Pörhistynyt, kipeä vuohi

Pääsin lääkitsemään kuttuja, mikä oli minulle ihan uutta. Utaretulehdusta hoidin antibioottipistoksilla ja raskausmyrkytystapauksia Brocolilla suunkautta. Suunkautta olen ennenkin lääkinnyt, mutta pistoksia en ennen ollut antanut. Se ei ollut niin vaikeata kuin luulin. Lehmiin verrattuna kutut menehtyvät helpommin sairauksiin. Utaretulehdukset vievät nopeasti hengen, jos sitä ei huomaa ajoissa. Raskausmyrkytys voi tappaa jo alle 12 tunnissa. Tällaisten takia silmäni harjaantui huomaamaan myös pieniäkin muutoksia kutuissa. Muun muassa naaman pörhistymisestä ja silmistä huomaa ehkä nopeinten, onko kuttu kunnossa.

Tuttiämpärille opetusta

Ehkä kaikista aikaa vievin ja turhautumista tuottavin työvaihe  oli kilien opettaminen tuttiämpärille. Välillä tuli kirottua niiden tyhmyyttä, mutta myöhemmin niiden opittua ylistettiinkin jo neroiksi. Mitä nuorempina ne oli vieroitettu emosta, sitä nopeammin kilit oppivat. Muutaman kilin kanssa todellakin meni hermot, sillä ne päivästä toiseen päättivät vain huutaa kieli pitkällä juomisen sijaan. Voi sitä ylpeyden tunnetta, kun vaikeat kilit vihdoin hoksasivat sen, mitä me päivästä toiseen, kolmesti päivässä, yritimme niille opettaa.

Semmoinen oli työässäoppimiseni Kuttulassa. Niitä kahdeksaa viikkoa en vaihtaisi mistään hinnasta, sillä opin niiden aikana enemmän ja monipuolisemmin kuin toivoinkaan. Onneksi kesätyöt odottaa samassa paikassa!

Työssäoppiminen 17.9. - 16.11.12

Lyhennelmä

Tämä kahdeksan viikkoa meni myös todella nopeasti. Muistan vielä kuinka ensimmäisellä viikolla hermoilin, että miten voin muistaa kaiken sen mitä minulle kerrottiin. Toisella viikolla alkukankeus oli ohitse ja pääsin paremmin mukaan töihini. Pari ensimmäistä viikkoa hoidin ruokinnan ja karsinoiden siivouksen. Tilan rehunjakokone tuli opittua nopeasti sillä se muistutti koulun rehunjakokonetta. Nuorkarjan ja umpilehmien ruokintasuunnitelma jäi aikas pian mieleen, ja sitten ei tarvinnutkaan enää luntata paperista.

Myös lehmien asemalle ajo ja parsien siivous oli päivittäisiä töitäni. Aluksi minulla oli vaikeuksia saada lehmiä mahtumaan kokoomatilaan, mutta nopeasti opin tunnistamaan lehmien välistä arvojärjestystä sen verran, että tiesin ketä ajaa eteenpäin. Jos joku lehmistä ei ollut käynyt kioskilla syömässä, käytin sen syömässä ennen kokoomatilaan ajoa.

Päävastuualueeni oli vasikat. Minun piti pitää huolta, että kaikki kävivät juomassa ja niillä olisi tarpeeksi kuivat oltavat. Nopeasti oppi muistamaan vasikat, jotka eivät syystä tai toisesta olleet käyneet juomassa juoma-automaatista. Muutama sairastapaus ilmeni, sekä pari enemmän huomiota vaativaa vasikkaa. Vasikoiden siirrot yksilökarsinoista yhteiskarsinaan, sekä yksilökarsinoissa olevien vasujen juotto oli myös minun töitäni. Vasikoista tuli opittua valtavasti uutta, mikä ei ole ihme siihen aikaan nähden, mitä niiden kanssa käytin.

Kun muutaman viikon jälkeen ruokinta sujui ongelmitta, pääsin vihdoin lypsylle. Olin lypsyllä aina aamuisin ja iltapäivisin jatkaisin aikaisempia töitäni. Lypsykone oli helppokäyttöinen ja lypsyasemalla työskentely ei ollut läheskään niin raskasta kuin parsinavetassa. Asemalla tuli kiinnitettyä huomiota enemmän lehmien jalkoihin ja niiden terveyteen. Myös utareita tuli tarkasteltua tarkemmin kuin parsinavetassa, sillä ne oli sopivasti silmien korkeudella. Lehmien merkintämenetelmät, jalkaremmit ja kirjaimet lehmien kyljissä, tuli opittua nopeasti, sillä emäntä piti siitä huolen. Olisi ollut tosi paha, jos olisin lypsänyt ummessa olevan lehmän tai lypsänyt solu tai lääkemaidon tankkiin. Eivät ne loppujenlopuksi olleet vaikeita ymmärtää, vaikeinta oli muistaa katsoa lehmien jaloista oliko sillä remmiä vai ei.

Vaikka tälläkään TOP -jaksolla ei kaikki mennyt ihan putkeen, uskon oppineeni vaikka mitä uutta. Mitäs siitä vaikka rehunjakovaunu hajosikin ja jouduin talikoimaan rehua nelisen viikkoa (ei enää ikinä!). Mitäs siitä vaikka jätin yhden porteista auki ja hiehot olivat sen jälkeen ihan sekaisin. Mitäs siitä vaikka onnistuin unohtaa jättää taas portin auki ja hieho oli päättänyt sotkea paikat. Huolellisuudessa olisi siis vielä parannettavaa. Onneksi niitä onnistumisen ilojakin oli. Muutaman huonojalkaisen vasikan sain kuntoutettua niin, että näin niiden kävelevän omin avuin. Melkein puhaltunut vasikka selvisi minun ansiostani. Ja yksi lehmistä uskalsi käydä syömässä ansiostani.

Vaikka vielä on paljon opittavaa, niin tällä onnistuneella TOP –jaksolla on hyvä aloittaa toinen lukuvuosi. Ihan lopuksi kehotan lypsyasemalla olijoita kiitämään toiselle puolelle asemaa, jos näkee lehmän nostavan häntäänsä. Ei olisi ensimmäinen kerta kun saan mutanaamiota muistuttavan maskin naamalleni ajatellessani, että ei se tänne asti roisku. Kyllä roiskuu ja kauaskin!

Jersey rotuinen tilasonni