lauantai 1. kesäkuuta 2013

Työssäoppiminen kotieläinpihalla

Puuhevosia pihasta

Olin 6 viikkoa työssäoppimissa kotieläinpihalla (Ponimaa), missä oli nimensä mukaisesti pääasiassa poneja. Erirotuisten ponien lisäksi siellä oli:
Kaksi Friisiläistä hevosta
Haisunäätä
Minipossuja

Pupuja ja niiden poikasia
Supikoiria
Kalkkunoita
Kanoja
Riikinkukkoja
Kultafasaani
Kyyhkyjä
Kettu
Aaseja
Lampaita
Vuohia ja kääpiövuohia
Hanhi
Sorsia

Friisit

Päivittäisiin töihin kuului tietenkin ruokinta ja vesien vaihto, yhden ulkokarsinan ja tallin siivous, sekä yleisen siisteyden ylläpitäminen. Extra töinä oli silmätulehdusten saaneiden pupujen lääkitseminen, eläinten harjaaminen, sorkkien hoito ja pienen oripojan opettaminen riimuun ja riimunnaruun. Töiden ohella pidimme hevosten kuntoa ratsastamalla.

Haisunäätä

Ruokinta oli mielenkiintoista, sillä oli niin monenlaisia eläimiä. Tuoreruokaa saadessamme oli kiinnostavaa nähdä, mitä ruokia kukakin söi. Yllätyin, että haisunäätä tykkäsi eksoottisista hedelmistä, kuten kiiwistä ja persikasta.

Silmätulehduspupu

Ensimmäisellä viikolla huomasimme kahden pupunpoikasen saaneen silmätulehduksen, joten lääkitsimme niitä kerran päivässä. Samalla tuli käsiteltyä niitä niin, että luulen heidän saavan helposti kodit.

Orivarsa

Voi kuinka riemukasta olikaan kun laitoimme pienelle oripojalle riimun päälle ja sitten talutimme sitä! Ensin se innostui et "Hei olen vapaa!" ja sitten tajusi hetken juostuaan, että on juossut ympyrää. Siitähän varsa ei tykännyt. Opimme pian, että varsa halusi aina ravata äitinsä oikealla puolella, mistä oli paljon hyötyä jatkossa. Viiden viikon päästä ori käveli jo ihan siedettävästi lähellä taluttajaa :D

Ratsailla

Työssäoppimiskaverini opetti minut ratsastamaan. Ennen TOP jaksoa hän opetti teoriaa ja heti työssäoppimisen alettua hän laittoi minut ratsaille.

Pupuja

Hevoset olivat minulle täysi mysteeri, mutta ei enään. Voin jopa nähdä itsen työskentelevän niiden kanssa. Paikassa oli kaksi hevosta, joila oli muista poikkeava ruokinta. Ne olivat jo vanhoja hevosia, jotka vaativat lisäruokintaa. Oli mielenkiintoista nähdä miten kolmesti päivässä ruokkiminen sai hevosten saavan vähitellen lisää elopainoa.

Kaiken kaikkiaan opin laajasti monista eläinlajeista. Toivon pääseväni töihin paikkaan, missä olisi useampaa eläinlajia. Silloin ei ainakaan tylsistyisi yhteen. Opin myös paljon kotieläinpihan toiminnasta ja kaikista talouteen liittyvistä asioista, joita ei aivan heti tulisi ajatelleeksikaan. Töitä eläinpihalla löytyy, joten arvostus sen parissa työskenteleviä kohtaan nousi. Jotenkin on semmoinen kutku, että palaan paikkaan vielä, mutta saa nähä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti